Uusia tavoitteita

Tuossa yhtenä päivänä spinningissä keksin taas vähän tavoiteltavaa tälle laihduttamiselleni. Ajatus alkoi vähän ajelehtimaan siinä tasamaan ja ylämäen vaihtelussa, kun katselin edessäni polkevaa tyttöä. Voi että ihan oikeasti tuli surku katsella sitä.!Hän oli niiin laiha. Ihan olematon. Verisuonetkin paistoi todella rumanlaisesti ohuen ihon läpi. Lihaksiä ei näyttänyt olevan nimeksikään, ihmettelen vieläkin millä voimilla hän sitä pyörää polki. Ja millä tarmolla. Kun muut lopettelivat ja alkoivat venytellä, hän vielä jatkoi polkemista, ihan viimeiseen minuuttin saakka.


Tästä siis kohosi yksi tavoitteeni: Laihdutus ei saa hallita minua. En tahdo, että minusta tulee se, joka hikipäässä polkee vielä vähän ja vielä vähän ja vähän vielä yliaika jotta mahdollisimman paljon kaloreita kuluu. En halua olla laiha. En halua muuta kuin käyttää tavallisia trikoopaitoja. Siihen ei tarvitse olla laiha, mutta mielellään normaalipainoinen.

Toinen juttu: Laihdutuksen on oltava kivaa. Jotta tämä toteutuisi, eikä homma suistuisi raiteiltaan, en aio kieltää itseltäni mitään, ainoastaan rajoittaa. Silloin tällöin täytyy saada ostaa karkkia, syödä hampparia, pitsaa ja ranskiksia. Ihan vähän pitää saada myös jätskiä ja jopa suklaakastiketta siihen päälle. Ja tämä kaikki täytyy saada ilman huonoa omatuntoa. Enkä aio harrastaa mitään liikuntaa, josta en tykkää. Liikkunnankin on oltava kivaa.